Eturauhassyöpä tilastoina
Eturauhassyövän esiintyvyys
eri ikäisillä
(Syöpärekisteri 2009)
Vuosina 2001–2005 alle 40-vuotiailla todettiin eturauhassyöpä keskimäärin vain yhdellä miehellä vuodessa. Samana ajanjaksona ikäryhmässä 70–74 vuotta todettiin keskimäärin yli 900 uutta tapausta vuodessa. PSA-testin käyttöönotto 1990-luvun alussa on mahdollisesti vaikuttanut eturauhaspotilaiden ikäjakauman hienoiseen nuorentumiseen.

Yleisimpien syöpien määrät
1953–2006
(Syöpärekisteri, miehet ja naiset)
Eturauhassyöpä on Suomen yleisin syöpä. Seuraavaksi yleisin on rintasyöpä, jota seuraavat suolistosyövät, keuhkosyöpä ja mahasyöpä. Vuosien 1995 ja 2005 välisenä aikana eturauhassyövän uusien tapausten lukumäärä yli kaksinkertaistui. Vuonna 2006 eturauhassyöpätapausten määrä ja ilmaantuvuus taas kääntyivät laskuun. Eturauhassyöpään sairastuvuuden voimakas kasvu on mahdollisesti taittunut.
Eturauhassyövän ilmaantuvuus
ja kuolleisuus Pohjoismaissa
Eturauhassyövän ilmaantuvuuden kasvun viime vuosien jyrkkä taittuminen on tapahtunut kaikissa Pohjoismaissa. Tanskassa ilmaantuvuus on ollut pienemmällä tasolla pitkään, koska siellä seulonta on vähäistä. Kuolleisuus on Suomessa, Norjassa ja Tanskassa samalla tasolla. Tiedot ovat vuodelta 2006.
