Teemana eturauhassyöpä

”Kuolema tuli ensimmäisenä mieleen”

Helsinkiläisellä 82-vuotiaalla Antero Koskella havaittiin eturauhassyöpä noin 12 vuotta sitten. Aluksi tuli mieleen kuolema, mutta ajan myötä hän on oppinut elämään sairautensa kanssa.

Sairastuminen ”Muistan kesän 1997 tapahtumat kuin eilisen. Olin rutiinitarkastuksessa terveyskeskuksessa, jonne oli juuri saatu laboratorio. Lääkäri kysyi, että voisiko hän ottaa verikokeen, ihan muuten vaan. Halusi kai testata laitteita.”

”Seuraavana päivänä lääkäri soitti ja kysyi, voitaisiinko koe ottaa uudelleen. Tätä seurasi näytteenotto Marian sairaalassa ja sen jälkeen vielä yksityisellä puolella.”

”Diagnoosi oli yksiselitteinen: eturauhassyöpä, ja pahanlaatuinen. Pelästyin tietenkin kovasti. Kuolema tuli mieleen. En ollut havainnut mitään oireita. Enkä siinä vaiheessa oikein edes tiennyt, mikä eturauhanen on.”

Pelko kuuluu
yhä elämään

”Eturauhassyövän havaitsemisen aikaan vaimoni Lahja säikähti ja oli huolissaan. Hän kauhistui varmasti vielä enemmän kuin minä. Yli 50 vuotta on kaikki tehty ja käyty läpi yhdessä. Vaimo tuki minua ja minä tuin häntä.”

”Pelko kuuluu nykyäänkin elämään, mutta ehkä se on enemmän siellä taustalla.”

Antero Koski on oppinut elämään eturauhassyövän kanssa.
Antero Koski on oppinut elämään eturauhassyövän kanssa.
”Kyllä minua edelleen jännittää ja pelottaa, kun käyn lääkärissä kuulemassa, onko merkkejä syövän leviämisestä.”

Hormonihoito
tepsinyt

”Nyt 12 vuotta myöhemmin asun edelleen kotona, vanhassa kerrostaloasunnossa Helsingin kantakaupungissa. Olin aamulla Kivelän sairaalan pitkäaikaisosastolla tapaamassa Alzheimerin tautia sairastavaa Lahja-vaimoani. Autoin häntä ruokailussa ja kävimme ulkoilemassa.”

”Lenkin jälkeen hieman väsyttää, mutta olosuhteisiin nähden voin oikein hyvin. Minulla oli diagnoosin tullessa jo sen verran ikää, että radikaalihoito ei tullut kyseeseen. Mutta olen nyt saanut hormonihoitoa melkein kymmenen vuotta ja käynyt aktiivisesti seurannassa. Kunto on hyvä.” 

Seksihalut
vähenivät

"No, hormonihoidon jälkeen meni pari kuukautta, eikä ollut enää nostetta, ei intoa eikä halua. Mutta olin tietenkin silloin jo vanha mies. Nuorempia ne asiat saattavat vaivata enemmän.”

”Yksi kiusallinen asia nykyäänkin on toistuva voimakas hikoilu, johon yöaikaan liittyy myös pahoinvointia ja nälän tunnetta. Pöytätuuletin ja yksinkertainen ajastin auttavat kuitenkin paljon.” 

Parkettien
partaveitsenä

"Rehellisesti voin sanoa, että sen verran on ollut menoa ja vipinää, etten ehdi juurikaan sairautta ajatella. Olen ollut paljon mukana kaikenlaisessa.”

”Toimin ennen liike-elämässä ja nyt eläkkeellä olen järjestänyt esimerkiksi kymmeniä Suomi—Unkari-seuran kylpylämatkoja. Pidän unkarilaisesta tanssista ja olen organisoinut Suomeen myös unkarilaisten tanssinopettajien vierailuja.”

”Korkea ikä ja lonkkavaivat estävät nykyisin oman pyörähtelyn tanssilattialla. Olohuoneeni seinältä ihailen tanssiaiheisia tauluja.”

Vertaistukea
muilta miehiltä

"Ja minulla ovat tietenkin asiat sikälikin hyvin, että läheiset ovat lähellä. Käyn joskus parikin kertaa viikossa tytärten luona syömässä. Ja toinen tytär soittaa joka aamu ja varmistaa, että onko ukko noussut sängystä.”

”Olen mukana myös Suomen eturauhassyöpäyhdistyksen vertaisryhmässä. Suosittelen tuollaisia ryhmiä lämpimästi, sillä niissä voi puhua muiden miesten kanssa ja jakaa kokemuksia.”

”Kannattaa muutenkin hakea aktiivisesti tietoa eturauhassyövästä. Silloin ymmärtää, että tapaukset ovat hyvin erilaisia. Ja että eturauhassyövän kanssa voi oppia elämään."

Teksti Matti Välimäki | Kuvat Yrjö Tuunanen 

Esittelyssä kuukauden teema-artikkeli, uutisia ja tuotetietoa Orionilta. Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan tilauskenttään.