Teemana allergia

Astma ei estä huippu-urheilua

Anssi Koivuranta on suomalainen yhdistetyn hiihtäjä, maailmanmestari, olympiamitalisti ja maailmancupin voittaja. Hän kuuluu myös hiihtourheilijoihin, joiden joukossa astma on huomattavasti muuta väestöä yleisempää.

Allergia Allergiataustaisella urheilijalla on suuri riski sairastua astmaan. Erityisen kovalle rasitukselle joutuvat kylmässä ja kuivassa ilmassa talviurheilulajeja harrastavien allergikkojen keuhkot. Arviolta jopa 30-40 prosenttia hiihtourheilijoista sairastaa astmaa.

”Heinänuhatyyppistä allergiaa minulla on ollut jo kymmenisen vuotta ja astma puhkesi noin viisi vuotta sitten harjoitusleirillä Vuokatissa”, Anssi Koivuranta kertoo.

Ensikokemus astmasta pelästytti pahanpäiväisesti sekä Anssin itsensä että ympärillä olleet valmentajat ja urheilijat.

”Silloin ajattelin, että henki lähtee, kun en saanut ilmaa sisään enkä ulos. Minulla meni aivan täysi lukko päälle, kun en pystynyt puhumaankaan. Onneksi porukassa oli yksi astmaatikko, joka hoksasi mistä oli kyse, ja sain häneltä avaavaa lääkettä ensihätään”, Anssi muistelee.

Lupa käyttää
lääkkeitä

Urheilija kiidätettiin Kajaaniin sairaalaan jatkotutkimuksiin, jossa astma todettiin. Sittemmin hoitoa on jatkettu urheiluklinikoiden kautta, ja Anssi on saanut poikkeusluvan antidoping-toimikunnalta ja lajiliitoltaan astmalääkkeiden käyttöön. Monet niiden vaikuttavat aineet kuuluvat huippu-urheilun piirissä ei-sallittujen joukkoon.

Astman perushoitona on kortisonipohjainen lääkitys ja lisäksi käytetään hengitysteitä avaavaa lääkettä. Nykyisin Anssilla on käytössä myös inhaloitava, pitkävaikutteisen avaavan lääkkeen ja hoitavan kortisonin yhdistelmävalmiste.

Heinät määräävät
kesätreenit

Astma on vaikuttanut Anssin mukaan niin vähän hänen elämäänsä, ettei hän esimerkiksi koe joutuneensa mitenkään antamaan tasoitusta kanssakilpailijoille sairauden vuoksi.

”Kohtauksen jälkeen ajattelin, että näinköhän urheilu-ura oli tässä, enkä uskaltanut vähään aikaan hengästyttää itseäni. Säännöllinen hoitava lääkitys on kuitenkin toiminut niin hyvin, että ainakin toistaiseksi sairaus on ollut täysin hallinnassa. Otan lisäksi aina ennen kovia treenejä tai kisoja avaavaa lääkettä eikä mitään ongelmia ole ollut, ainoastaan pieniä hengenahdistuksen tunteita joskus.”

Eniten allergisia oireita, lähinnä silmien vuotamista ja kutinaa, Anssi saa nurminata- ja timoteiheinistä keskikesällä. Nykyisin hän on jo oppinut välttämään kukinta-aikaan pahimpia alueita.

”Pari viimeistä kesää olemme huomioineet harjoittelussani siitepölykaudet. Siirryn pohjoisesta etelän harjoituspaikoille sen mukaan, miten kukinta etenee”, hän paljastaa.

Urheilu
elämäntapana

Vaikea viime kausi Vancouverin olympialaisissa koettuine pettymyksineen on nyt nollattu ja Anssi vetää normaalia kesäharjoittelua valmistautuessaan tulevaan kauteen.

”Kesätreeni on enemmänkin sellaista perusjauhamista ja kunnon ylläpitoa, jotta jaksaa sitten syksyllä aloittaa tositreenit”, kertoo Anssi, jonka tulevan kauden päätavoitteena ovat Oslon MM-kisat helmi–maaliskuussa 2011.

Kauden päätavoitteena ovat Oslon MM-kisat helmi-maaliskuussa 2011.”

Kuusamossa asuvalle 22-vuotiaalle nuorellemiehelle urheilu-ura oli alusta asti selviö.

”Kun on syntynyt urheiluperheeseen, jossa isoveli on myös yhdistetyn urheilija, lajivalinta oli oikeastaan itsestään selvä.”

Teksti Timo Nykänen |Kuva Lehtikuva

Anssi Koivuranta

Laji: yhdistetty
Seura: Kuusamon Erä-Veikot
Syntynyt: 3.7.1988
Horoskooppi: rapu
Harrastukset: pyöräily moottorilla tai ilman, kitaran soiton opettelu, laskettelu/lautailu
Suosikkielokuva: Forrest Gump
Saavutuksia: 
» olympialaiset talvikisat 2006, joukkuekilpailun pronssia
» MM-kilpailut 2007, pronssi, joukkue- kilpailu kulta, sprintti 4.
» maailmancup 2008-09, 1.

Esittelyssä kuukauden teema-artikkeli, uutisia ja tuotetietoa Orionilta. Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan tilauskenttään.