Porisevat, kivistävät ja pyöristävät vatsavaivat kertovat päiväkirjantarkasti eletystä elämästä. Näin etenkin pikkujouluaikana, jolloin vatsavaivoille altistavat elämäntavat laittavat vatsan muutaman juhlaviikon aikana koville.
Närästys ”Närästys oirehtii tavanomaisesti polttavana kipuna ja kouristuksen kaltaisena tunteena rintalastan takana tai sen yläpuolella. Suussa voi maistua karvaalta. Poltto johtuu mahanesteen happamuudesta, jota vatsalaukku kestää, mutta ruokatorvi ei siedä”, tiivistää gastroenterologi Petri Pesonen.
Useampi kuin joka kymmenes ihminen tuntee närästystä viikoittain. Lähes jokaista närästää ainakin kerran elämässään.
Närästys ei ole sairaus, vaan oire. Useimmiten närästys on ohimenevää laatua, mutta joissain tapauksissa se voi kieliä tutkimusta ja hoitoa vaativasta sairaudesta. Sairauksista närästyksen takaa löytyy yleisimmin refluksitauti. Siinä hapanta mahanestettä pääsee toistuvasti vuotamaan ruokatorveen. Seurauksena on tavallisesti ruokatorven tulehtuminen.
Elintavat
altistavat
Useimmiten närästyksessä on kyse elintavoista. Runsas syöminen sekä mahaa ärsyttävät ruuat ja juomat ovat usein närästyksen takana. Muun muassa kahvi ja alkoholi pahentavat sitä. Närästys iskee usein vaakatasossa maatessa, joten se on etenkin öinen vaiva.
Pikkujoulusesonki on luonnollisesti vain yksi närästykselle altistava tekijä. Hankalat työasennot, kyykistely ja kumartelu sekä stressi lisäävät närästysriskiä.
Jopa juhlatamineissa säästäminen ahtautumalla liian pieneen mekkoon tai kostyymiin voi kostautua, sillä kiristävät vaatteet saattavat lisätä närästystä.
Kotikonstit
käyttöön
Vaikka närästys on suuri kiusa, siitä voi päästä kohtalaisen helposti eroon. Vatsaa ärsyttävien ruokien välttäminen on tärkeää. Suuria aterioita tulisi yleensäkin välttää 2–3 tuntia ennen nukkumaanmenoa, mikä on epävirallinen hyvä syy jäädä juhla-aterian jälkeen pikkujouluihin vielä toviksi.
Kenties konsti toimiikin, kunhan pikkutunneilla välttää myös väkeviä alkoholijuomia, kahvia ja sitrushedelmiä, rasvaisia ruokia, suklaata ja etenkin tupakointia. Ne kaikki heikentävät ruokatorven alaosassa olevan sulkijalihaksen toimintaa ja mahdollistavat näin mahalaukun sisällön pääsyn ruokatorveen.
Milloin
lääkäriin?
Jos aina vain närästää eivätkä apteekista ilman reseptiä saatavat käsikauppalääkkeet tuo kuin väliaikaisen helpotuksen, on syytä mennä lääkäriin. Tarkemmat tutkimukset ovat tarpeen, kun närästystä esiintyy useita kertoja viikossa pitkiä aikoja ja jos närästyskipuun liittyy kipuja myös vatsan ja rinnan alueella. Myös esimerkiksi oksentelu, nielemisvaivat ja laihtuminen antavat aihetta tarkempiin tutkimuksiin.
Kun mahan sisältöä vuotaa toistuvasti takaisin ruokatorveen närästystä aiheuttamaan, kyseessä voi olla refluksitauti. Lievänä tämä vaiva ei ole varsinainen sairaus. Refluksitauti on kyseessä silloin, kun vaiva vaikeuttaa elämää ja aiheuttaa muita lisäsairauksia. Sen syynä on useimmiten ruokatorven alaosassa olevan sulkijalihaksen huono toiminta.
Myös mahatulehduksen ja mahahaavan yksi selkeä oire on närästys, muistuttaa gastroenterologi Petri Pesonen.
”Kyseessä on pitkäaikainen, krooninen sairaus, jonka hoidossa elämäntapojen hallinnalla ja lääkehoidolla on merkittävä osa. Lääkkeet vähentävät mahanesteen happamuutta, mutta eivät estä sen takaisinvirtausta ruokatorveen. Jos pitkäaikainenkaan lääkehoito ei tehoa, leikkaushoito antaa avun useimmille potilaille”, Pesonen sanoo.
Vaarana
tulehdus
Mahan sisällön pitkäkestoinen vuoto johtaa usein ruokatorven tulehdukseen, eli esofagiittiin. Tulehdusmuutoksia hoidetaan muuttamalla elämäntapoja ja lääkehoidolla. Ruokatorven tulehdus todetaan tähystyksellä. Lieviä ja kohtalaisia tulehduksia hoidetaan noin kuukauden kestävällä lääkehoidolla, mutta vaikeiden tapausten lääkehoito kestää kahdesta kolmeen kuukautta. Monilla oireet palautuvat vuoden kuluttua ensimmäisestä lääkekuurista.
Myös mahatulehduksen ja mahahaavan yksi selkeä oire on närästys, jonka lisäksi myös ylävatsalla on vaihtelevia oireita. Kipua esiintyy näissä sairauksissa usein mahan ollessa tyhjä eli etenkin öisin. Mahatulehdukseen ja mahahaavaan liittyvä kipu helpottuu usein syömällä.
Tulehduskipulääkkeet ja
heliko riski
Yleisin mahatulehduksen ja mahahaavan syy on helikobakteerien aiheuttama tulehdus. Toiseksi yleisin syy on tulehduskipulääkkeiden käyttö. Etenkin pitkään käytettyinä ne saattavat ärsyttää mahaa. Pesosen mukaan vatsa - ja pohjukaissuolihaavan syynä on usein kipulääkkeen käyttö.
”Tulehduskipulääkkeiden ja helikobakteerin yhteisesiintyminen nostaa mahatulehduksen ja mahahaavan riskiä huomattavasti”, Pesonen muistuttaa.
Mahatulehdus- ja mahahaavadiagnoosi vaatii gastroskopian eli mahan tähystyksen. Niiden hoito aloitetaan aina lääkärin vastaanotolla.
Aina ei löydy
syytä
Lääkärin vastaanotolla tutkituista noin puolella löytyy selvä syy vatsavaivoille. Yleisimmät vatsavaivojen syypäät ovat juuri närästys, refluksitauti, mahatulehdus ja mahahaava. Vatsavaivoja tutkitaan laboratorioanalyyseillä, ultraäänellä ja tähystämällä.
”Tähystykset ovat teknisen kehityksen ansiosta nykyisin aiempaa helpompia potilaille, eikä niitä tarvitse pelätä”, Pesonen huojentaa.
Joskus tutkimuksista huolimatta turvottelulle ja vellomiselle ei löydy selvää syytä. Tällöin kyse on niin sanotusta toiminnallisesta vatsavaivasta. Oireet johtuvat mahan ja suoliston häiriintyneestä toiminnasta. Ilman reseptiä saatavat mahahapon eritystä vähentävät lääkkeet voivat auttaa.
Useilla ylävatsan turvotuksesta kärsivillä vatsalaukku tyhjenee tavallista hitaammin. Ylävatsakivun takana voi olla tavallista suurempi herkkyys reagoida mahalaukun ja suolen venytykselle. Myös psyykkiset syyt, kiireinen elämänmeno ja silkka stressi saattavat olla vatsavaivojen takana.
Teksti Juha-Pekka Honkanen | Kuvat iStockphoto ja Kari Hautala