Teemana vatsa

Nobelin arvoinen löytö

Kiitos tutkimuksen, mahahaavalle ja jopa syövälle altistava helikobakteeri on nykyisin helposti testattavissa ja hoidettavissa. Helikotutkijat saivat Nobelin 2005.

Heliko Pitkän uran patologina tehnyt professori Pentti Sipponen ryhtyi 70-luvun alussa yhteistyöhön professori Max Siuralan kanssa. Siuralan tutkimusryhmä tutki mahakatarria eli kroonista mahalaukun limakalvon tulehdusta, josta käytetään myös termiä krooninen gastriitti.

Tuolloin helikosta ei tiedetty paljonkaan. Siuralan ryhmässä tiedettiin kuitenkin, että gastriitti liittyi oleellisella tavalla mahalaukun syöpään ja mahahaavatauteihin. Yleinen hoito näissä sairauksissa tuohon aikaan olivat erilaiset mahaleikkaukset.

Helikobakteerin keksiminen muutti kaiken. Sipponen muistaakin kollegansa taannoin kysyneen: “Pentti,  eikö ollutkin niin, että jo 1982 tiesimme gastriitista kaiken paitsi emme sen syytä ja hoitoa?”

Lääketiede
mullistui

Helikobakteerin keksivät kaksi australialaista lääkäriä, Barry J. Marshall ja J. Robin Warren vuonna 1982. Seuraavana vuonna he osoittivat, että maha- ja pohjukaissuolihaavataudin saa aikaan helikobakteerin aiheuttama tulehdus, joka voidaan hoitaa antibiooteilla. Vatsasairauksiin liittyvä lääketiede mullistui. Vuonna 2005 nämä tutkijat saivatkin työstään ansaitusti lääketieteen Nobel-palkinnon.

Aiemmin mahalaukun tähystys ja näytepalojen tutkinta olivat ainoat diagnostiset mahdollisuudet.
Aiemmin mahalaukun tähystys ja näytepalojen tutkinta olivat ainoat diagnostiset mahdollisuudet.

”Helikobakteerin keksiminen muutti merkittävällä tavalla vatsasairauksiin liittyviä hoitoja ja diagnostiikkaa”, Sipponen sanoo.

Hänen mukaansa elettiin kuitenkin pitkälti 90-lukua, kunnes lääkäriyhteisö hyväksyi sen, että helikoinfektio on todella perussyy monille vatsaongelmille.

”Mahaleikkaukset loppuvat haavatautien osalta, kun heliko ymmärrettiin vain häätää pois. Tämä vähensi huomattavasti inhimillistä kärsimystä potilailla ja säästi yhteiskunnan rahoja ja voimavaroja.”

Diagnosointi
nykyisin helppoa

Suomalaiseen gastriittitutkimukseen pohjautuen suomalainen biotekniikkayhtiö Biohit Oyj on kehittänyt biomerkkiainetutkimuksen, jonka avulla helikoinfektio ja sen aiheuttamat tulehdus ja hapoton maha (atrofinen gastriitti) voidaan diagnosoida helposti jo terveyskeskuslääkärin vastaanotolla.

"Ennen vatsavaivoja pidettiin stressin aiheuttamina."

 

 

”GastroPanel-biomerkkiainetutkimuksen avulla voidaan todeta kerralla sekä helikoinfektio että sen aiheuttamat muutokset mahassa ja todeta luotettavasti myös se, onko mahalaukun limakalvo ”terve”, jolloin mahasairauksien vaaraa ei käytännössä ole”, Sipponen mainostaa.

Ennen vatsadiagnostiikka oli vaikeaa. Mahalaukun tähystys (gastroskopia) ja näytepalojen tutkinta olivat ainoat diagnostiset mahdollisuudet. Jopa röntgentutkimuksia käytettiin. Vatsakivut tulkittiin herkästi stressin aiheuttamiksi, ja mahahaavatautia pidettiin kiireisten johtajien sairautena.

”Helikotutkimuksista olemme oppineet, että mahahaavatauti on vain infektiosairaus ja mieluummin alempien sosiaaliluokkien sairaus kuin johtajien stressitauti.”

”Pelkkien vatsaoireiden perusteella lääkäri ei pysty päättelemään luotettavasti juuri mitään. Jos potilas halutaan tutkia kunnolla, tarvitaan joko mahalaukun tähystys tai biomerkkiainetutkimus verikokeella”, Sipponen linjaa.

Häätöä kannattaa
yrittää

Oireettoman helikoinfektion hoidosta lääkärit ovat edelleen monta mieltä. Sipponen korostaa, että helikoinfektio johtaa mahakatarriin ja usein hapottomaan mahaan. Siksi hänestä potilas pitäisi aina tutkia kunnolla ja helikoa kannattaisi ainakin yrittää häätää mahasta pois.

”Hapoton maha lisää riskiä sairastua mahasyöpään. Mahahapon puute häiritsee B12-vitamiinin, raudan, kalsiumin, magnesiumin, sinkin ja joidenkin lääkkeiden imeytymistä. Imeytymishäiriöt voivat puolestaan johtaa salakavalasti moniin rappeumasairauksiin”, Sipponen varoittaa.

Teksti Else Turunen | Kuva iStockphoto


Vuoden 2005 lääketieteen Nobel: Barry J. Marshall, J. Robin Warren (englanniksi). 

GastroPanelin diagnostinen testi mahalaukun atrofisen gastriitin toteamiseksi.

Esittelyssä kuukauden teema-artikkeli, uutisia ja tuotetietoa Orionilta. Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan tilauskenttään.